Nothing lasts forever

Joulukuun kahdeksastoista saapui sitten lopulta, vaikka sen piti olla vain jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Jouduin sanomaan heipat huoneelleni ja college-elamalle. Vaikka en joudukaan taysin elamaan ilman Hendrixia, tuntui silti haikealta lahtea. Varsinainen vaihtolukukauteni on ohi. Odotin jenkkiyliopistossa opiskelua monta vuotta ja nyt se on sitten koettu! Tarkeimpia ihmisia pystyn viela nakemaan kevaalla, mutta moni vaihtari on joko jo palannut kotiin tai palaa sinne lahiviikkoina. Joka tapauksessa suurimpaa osaa heista en varmaan koskaan enaa nae. Tuntuu oudolta ajatella, etta kun kevaalla hengaan jaljelle jaaneiden internationalien kanssa, porukka on pienentynyt huomattavasti ja joukossa on muutama uusi, joilla kaikki on vasta edessa.

Hammennysta on aiheuttanut myos entiseen kotikaupunkiini paluu. Olen Teksasissa kaynyt pari kertaa futiksen takia, mutta on erittain kummallista loytaa itsensa talosta, jossa asui kesan ajan muutama vuosi sitten. Paikka on taynna muistoja, ja ymparilla on ihmisia, jotka tuntevat perheeni. Nukun huoneessa, jonka seinat siskoni on maalannut. Tama on lahimpana kotia, mita pystyn tasta maasta loytamaan. Se on hienoa, mutta outoa. Joudun jatkuvasti muistuttamaan itseani, etta nyt ei ole enaa 2010. Tuntuu etta viimeiset kolme vuotta ovat olleet vain unta. Erittain hammentavaa!

Ps. Vihaan torakoita...

Classes and stuff

Lukukausi alkaa olla melkein ohi. Maanantaina on viela viimeinen tentti ja sen jalkeen seuraavan kerran tarvitseekin opiskella vasta syyskuussa. Ajattelin sen takia vahan kertoa, millaista on ollut opiskella taalla. En ole tainnut kursseistani muutenkaan puhua juuri yhtaan.

Kavin taalla siis nelja kurssia: Health Psychology, Psychological Assessment, German ja Health&Wellness. Jokainen kurssi on yhden creditin arvoinen, jonka pitaisi vastata kahdeksaa eurooppalaista opintopistetta. Kurssien vaatimassa tyomaarassa on kuitenkin ollut huimasti eroja. Health&Wellness on ollut ehka helpoin kurssi ikina, enka ole juurikaan aikaa kayttanyt sen parissa. Kurssilla kasitellyt asiat ovat olleet suunnilleen tasoa ylaasteen terveystieto, joten hirveasti ei ole tarvinnut aivoja kayttaa. Aivan painvastainen kokemus onkin sitten Health Psychologyn kanssa. Joka maanantai oli reading quiz, jota varten piti lukea about 30 sivua. Joka viikko piti lukea kaksi tutkimusartikkelia ja kirjottaa toisesta 1-2 sivun pituinen thought paper ja toisesta keksia keskustelukysymyksia. Lisaksi pitkin lukukautta piti valmistella Final Paperia, ja tentteja oli kolme. Lahes kaiken sen ajan, jota olen laksyja tehnyt, olen kayttanyt juuri taman kurssin hommien hoitamiseen. Vahan turhauttavaa, mutta kurssi oli mielenkiintoinen ja ainakin opin kirjoittamaan parempaa akateemista englantia!

Niinkuin varmaan kaikki suomalaiset vaihtarit sanovat, opetus muistutti aika paljon lukiota. Laksyja annettiin ja niiden tekemista valvottiin. Tunneilla olisi pitanyt osallistua, mutta ikina en ole tykannyt olla aanessa tunneilla enka sita nytkaan juuri yhtaan tehnyt. Saksan tunneilla osallistuin ihan kohtalaisesti tosin, kun opettaja aina kyseli kaikkea Suomesta. Opetettavat asiat eivat sinansa ole kovin vaikeita, mutta opettajat vaativat nippelitiedon oppimista ja sen sijaan etta kysymykset olisivat soveltavia, niissa haetaan jotain tiettya asiaa ja lausemuotoa, jolla opettaja on asian opettanut. Tuntui aika turhalta joutua opettelemaan psykologien etu- ja sukunimen, kun on tottunut opettelemaan pelkan sukunimen jos sitakaan. Lisaksi Psych Assessmentissa kysyttiin quizeissa taysin epaolennaisia asioita, kuten esimerkiksi mita hellittelynimea psykologi X kaytti testistaan (oikea vastaus My Baby...). Kysymyksilla kai lahinna kontrolloitiin, etta oli oikeasti lukenut annetun materiaalin.

Luulin etukateen, etta pitaisin tasta opetustyylista, koska opettajat ovat taalla nimenomaan opettamassa ja ovat motivoituneita auttamaan opiskelijoita myos tuntien ulkopuolella. Oli kylla hienoa, kun jokainen opettaja ties mun nimen, mutta loppujen lopuksi jatkuva holhoominen ja turhan tiedon opettelu ei sovi minulle yhtaan. Kaipaan akateemista vapautta ja sita etta otan itse vastuun omista opinnoistani. Hendrix on jenkkien mittapuullakin erittain kallis yksityiskoulu (lukuvuosi maksaa about 40 000 dollaria), ja opettajat ovat taalla kuulemma vaativampia kuin monissa muisssa kouluissa. Se saattoi siis vaikuttaa kokemukseeni, mutta luulen etta kokisin opetuksen muissakin yliopistoissa liian koulumaiseksi.

Koulun kalleuden takia taalla on erittain valikoitunutta porukkaa. Suurimmalla osalla on rikkaat vanhemmat, eivatka monet ole ikina kayneet itse toissa. Se on valilla aiheuttanut turhautumista, koska tuntuu etta monet taalla kuvittelevat olevansa niin aikuisia kun ovat collegessa ja "omillaan", mutta kauhistelevat ajatusta tyoelamasta ja kampuksen ulkopuolella asumisesta. Valilla on ollut vaikea loytaa vertaistukea, kun monet kavereista eivat yksinkertaisesti tieda yhtaan mitaan "oikeasta elamasta". En nyt vaita etta olen itsekaan mikaan superaikuinen viela, mutta moniin muihin verrattuna olen joutunut (saanut?) ottamaan paljon enemman vastuuta elamastani. Se on tavallaan hienoa, mutta turhauttavaa, kun tuntuu ettei kukaan ole lahellakaan samanlaista elamantilannetta.

Olen siis oppinut, etta jenkkiyliopisto ei ole minun paikkani, mutta olen viihtynyt taalla kuitenkin erittain hyvin ja on haikeaa, etta varsinainen vaihtoni paattyy pian. Odotin tata monta vuotta ja nyt se on kaytannossa ohi. Olen kuitenkin onnellinen etten joudu viela palaamaan kotiin. En olisi valmis siihen viela. Ikavoin kylla Suomea ja kavereitani, mutta nautin arjesta taalla enemman kuin Suomessa. Ja kevaalla pystyn oman asunnon (sain kalustetun yksion aivan harjoittelupaikan vieresta!) myota saamaan itsenaisyyteni takaisin, mutta olen kuitenkin vain puolen tunnin paassa Hendrixista. Luulen etta se tulee toimimaan aika hyvin, mutta sen nakee sitten.

Keskiviikkona suuntana Teksas ja lapsuudenmaisemat!


Aivan mahtava leffa btw!

Kevat

Minulla on enaa reilu viikko jalella opiskelijana Hendrixissa. Hyvasteja ei tarvii kuitenkaan ihan viela sanoo. Menen joululomaksi tuttavaperheen luo Teksasiin, ja tammikuussa palaan Arkansasiin harjoitteluun. Paikkana on Arkansasin paakaupungissa Little Rockissa olevan yliopiston lasten diagnostinen yksikko. Avustan siella psykologeja kaikenlaisissa eri tehtavissa kuten arvioinnissa, pisteyttamisessa ja tutkimuksen teossa. Tarkempi tyonkuva selviaa myohemmin ja varmaan elaa hiukan kevaan myota.

Little Rock on vain puolen tunnin paassa Conwaysta, joten todennakoisesti vietan jatkossakin paljon aikaa kampuksella. On hienoa, etta paasen vahan uusiin maisemiin, mutta en kuitenkaan joudu jattamaan ystaviani ja tata paikkaa, jossa olen melkein kaiken aikani viettanyt viimeiset 4 kuukautta. Tietysti se tulee vaatimaan totuttelua, koska kun en ole opiskelija enaa, en paase sisalle kaikkiin rakennuksiin, en saa syoda ruokalassa tai kayda salilla enka paase enaa ilmaiseksi kaikkiin tapahtumiin. Monet asiat kuitenkin pysynevat melko lailla entisellaan.

Viela on monia kaytannon asioita, jotka pitaa hoitaa. Tarvitsen asunnon ja auton. Vaikka se vahan stressaakin, kova on luotto siihen, etta asiat jarjestyvat ja kaikki menee niin kuin pitaakin. Innolla odotan naita uusia kuvioita, vaikka onkin vahan haikeeta muuttaa pois kampukselta. Olen oppinut tykkaamaan huoneestani ja tasta kommuunielamasta!

Ps. Taalla on lunta!

Toronto

Sain jostain paahani lahtea Thanksgiving-lomalla kaymaan Kanadassa ja kaupungiksi valitsin Toronton. Lahdin matkaan ihan yksikseni vaan, mika aiheutti monissa hammennysta, mutta yksin matkustamisessa on omat hyvat puolensa, kun ei tarvitse muiden menemisia tai haluja miettia ollenkaan. Majoituin hostellissa, jossa tapasin heti ensimmaisena iltana toisen suomalaisen, jonka kanssa vietin suurimman osan matkastani. Tutustuin myos moniin muihin ihmisiin ympari maailmaa, lahinna Englannista ja Australiasta. Oli hienoa nahda miten hyvin pystyy tulemaan toimeen aivan uusien ihmisten kanssa ja juteltavaa riittaa, vaikka mitaan yhteista aluksi vaikuta olevankaan. Yksin ei siis todellakaan tarvinnut olla ja jos halusi jonnekin menna, seuraa loytyi varmasti! Hostelli oli muutenkin aivan huippu. Erittain siisti, hyva keittio, tietokoneita, telkkari, kattoterassi (josta nakyi aivan mahtavasti kaupungin skyline) ja henkilokunta oikein ystavallista ja avuliasta. Pienena minuksena hieman kaukainen sijainti, mutta kavellen paasi kuitenkin kaikkialle, jos kylmyys ei haitannut.

En matkan aikana tehnyt oikeastaan mitaan ihmeellista. Kaytin paljon aikaa lahinna kavellen ja ymparille katsellen. Kavin parin ihmisen kanssa Toronton edustalla olevalla saarella. Sita ovat monet kehuneet aivan mahtavan kauniiksi paikaksi. Mekin olisimme siita varmaan nauttineet ellei olisi ollut aivan torkean kylma. Eli kesalla varmaan parempi paikka kayda. Saarelta oli kuitenkin hienot nakymat kaupunkiin, joten ainankin jotain siita sai irti. Ehka mahtavin paikka jossa kavin oli Hockey Hall of Fame, jossa oli paljon pelipaitoja ym. varusteita, jotka ovat kuuluneet kuuluisille pelaajilla. Museossa kerrottiin myos paljon jaakiekon historiasta ja eri sarjoista. Innoissani tietysti yritin loytaa kaikki mahdolliset Suomeen liittyvat asiat, ja kyllahan niita loytyikin Mikko Koivun housuista Teemu Selanteen Jokerit-aikojen pelipaitaan. Hienointa oli kuitenkin nahda vuoden 2011 MM-finaalissa kaytetyt kiekot. Rupesin melkeen itkemaan onnesta... Miten niin rakastan leijonalatkaa? :D Hieman ironista oli etta melkein tyhjassa museossa kiersi samaan aikaan ruotsalainen turisti. Teki niin mieli menna heittamaan Den glider in -vitsia tai jotain, mutta hillitsin kuitenkin itseni.

Noin yleisesti Kanadasta sanottakoon, etta se muistutti yhta aikaa seka Suomea etta USA:a. Koin etta ihmiset olivat paljon toykeampia ja hiljaisempia kuin Arkansasissa, mutta kysyin toiselta suomalaiselta asiasta ja han sanoi kokeneensa ihmiset paljon ystavallisemmiksi ja avoimemmiksi kuin Suomessa. Kulttuuri lienee siis valimuoto ja taidan itse olla jo tottunut Arkansasilaiseen tapaan elaa. Katukuvassa nakyi paljon samoja kauppoja ja ravintoloita kuin jenkeissakin, mutta yllatyin ulkomaalaisten, erityisesti aasialaisten maarasta. Tuntui etta kuulin ymparilla enemman muita kielia kuin englantia.

Joukkoliikenne oli erittain sekava. Suomessa saat yleensa lipun, joka on voimassa tunnin ja saat silla kulkea niin paljon kuin huvittaa. Torontossa et saanut varsinaista lippua, vaan piti maksaa tasarahalla tai ostaa automaatista token eli erittain pieni kolikon nakoinen juttu, jolla sitten pystyi maksamaan. Hankalaksi asian teki, jos ei ollut tasarahaa, koska tokeneitakaan ei saanut ostettua esim. viiden dollarin setelilla vaan piti ostaa useampi token. Kaytannossa ratikoilla ei siis voinut kulkea ilman tasarahaa. Jos halusi pystya vaihtamaan esim. metroon, piti muistaa pyytaa transfer eli lippu joka oikeuttaa vaihtamaan kulkuneuvoa. Vaihtamisessakin oli ihan alyttomasti rajoituksia (ei saa kavella seuraavalle pysakille ja vaihtaa vasta siella, transfer pitaa muistaa pyytaa lahtoasemalta eli et voi ottaa transferia vasta metrosta noustessa ja kayttaa saman aseman ratikassa jne jne). Loppujen lopuksi paatin olla edes kayttamatta joukkoliikennetta, koska se oli lippusysteemiltaan yksinkertaisesti niin epakaytannollinen.

Viimeisena iltana oli City Hallin luona Toronton joulunavajaistapahtuma tms.. Siella oli mm. luistelujaa, paljon ihmisia, livemusiikkia, sekoiluistaan kuuluisa pormestari ja hieno ilotulitus. Se oli hieno tapa paattaa reissu, varsinkin kun Torontossa ei sinansa tuntunut hirveasti olevan meneillaan. Kylmyys oli kamalaa ja olin jo unohtanut, milta tuntuu kun varpaat ovat aivan jaassa. Pakkasta ei edes ollut kuin muutama aste, mutta se tuntui aivan tuskaselta. Oli ihanaa palata Arkansasiin, kun taalla oli 16 astetta lamminta. En enaa ikina valita, etta taalla on kylma! Nyt enaa muutama viikko Hendrixia jaljella, ja sitten alkaa vahan erilainen elama. Tarinoin siita joskus toiste (pian!!).

Saarelta

China Town

Jattimainen ostoskeskus

City Hall, jonka loysin vahingossa

CN Tower

Random puisto

Music Garden

Joulunavaijaistapahtuma, ennen valojen syttymista (musiikki ei taida kuulua? hmm)

Kiekot <3

Halloween

Tama viikko on mennyt melkolailla Halloweenia viettaen. Kaupoissa halloween-tuotteita on myyty varmaan jo syyskuusta lahtien, ja kampukselle koristeita alkoi ilmestya pari viikkoa ennen itse paivaa. Itse en jaksanut pahemmin panostaa, vaan lainasin kaverilta viikinkihattua ja se sai riittaa pukeutumiseksi. Viime viikolla henkilokunnan lapset kavivat trick or treat -kierroksella dormeissa. Oli aika suloista kun yleensa niin hiljainen asuntola oli taynna innokkaita lapsia, jotka asuissaan kavivat pyytamassa karkkia huoneista. Keskiviikkona oli Hendrixin oma Fear Factor eli osallistujat laitettiin syomaan kaikenlaisia alloja asioita. Itse en ainakaan pystyisi vetamaan kokonaista purkillista tabascoa (jenkkikokoinen purkki hei) tai makkarin ateriaa pirteloksi soseutettuna eli hyvin osallistujat kylla vetivat! Eraalla opiskelijalla oli varmaan yliopistouransa tahtihetki kun oksensi vahingossa Deanin (tyyppi joka vastaa kutakuinkin kaikesta ei-akateemisesta toiminnasta ja sen sujumisesta) paalle.

Tampereellakin vois laittaa Linnan seinaan roikkumaan tollasia

Halloween-paivana ruokala oli koristeltu ihan mielettoman hienosti. Kaikki ruokalan tadit olivat pukeutuneet ja ruoillakin oli paivaan sopivat nimet. Paikalla oli ennustaja, ja ikava kylla osa henkilokunnasta vaani ruokalassa varomattomia opiskelijoita ja saikytteli heita. Itsekin saatoin joutua uhriksi... Harmi etten muistanut ottaa kuvaa ruokalasta!

Myos opiskelijat ottivat ilon irti erikoisesta paivasta. Illalla joukko futisjoukkueen pelaajia kulki ympari kampusta samanlaisissa huppareissa ja maskit naamalla. He aina valitsivat uhrin, jonka piirittivat ja jota yksinkertaisesti vain tuijottivat. He yrittivat jarjestaa pienen shown ruokalassa, mutta ruokalan tadit keskeyttivat sen...

Creepyyyy

Syksy alkaa vahitellen tulla taallakin. On ollut outoa kun puut ovat olleet viela ihan vihreita, mutta ihan viime paivina ne ovat alkaneet kellastua. Lampotila alkaa olla viileampi eika t-paidalla parjaa oikeastaan missaan vaiheessa paivaa. Aamuisin saa todella palella, kun lukemat saattavat tippua lahemmas nollaa.

Muutama paiva sitten oli viela varsin vihreaa...

...lukuunottamatta yhta punaista puuta!

Vahitellen ruska kuitenkin iski tannekin

Jotkut puut nayttavat jo talta

Eilen kampukselle saapuivat Matt&Kim, joilta olen yhden biisin kuullut ennenkin, mutta muuten en heita sen kummemmin tiennyt. Ihan hyva meno keikalla oli, mutta liian kuuma ja liian ahdasta enka edes oikein pitanyt heidan musiikistaan, joten en loppuun asti jaanyt. Katotaan tuleeko heista nyt kuuluisia, silla Macklemore oli kampuksella viime vuonna ja nyt han on supersuosittu artisti ympari maailmaa.

Matt&Kim!

Kuulumisia

Niin moni ihminen on alkanut valittaa, etta en paivita blogiania tarpeeksi usein, etta taitaa olla aika kirjottaa jotakin tanne.

Futiksen loputtua aikaa on jaanyt enemman niinkin ihanalle asialle kuin laksyille. Minulla on yksi kurssi joka oikeastaan on syypaa siihen etta joudun kayttamaan niin paljon aikaa kirjastossa raatamassa, mutta kurssi on mielenkiintoinen, joten en halua pudottaa sita. Arki on arkea taallakin eli paivat kuluvat lahinna tunneilla, salilla, kirjastossa ja kavereiden kanssa hengailessa. On jannaa asua niin lahella kaikkia ihmisia, kun on tottunut siihen, etta nakemiset pitaa jarjestaa ja sopia. Nyt voi vaan ilmestya toisen ovelle.

Kamppikseni vaihtui pari viikkoa sitten. Asustelen nyt kiinalaisen kv-opiskelijan kanssa. Han ei tullut toimeen vanhan kamppiksensa kanssa, joten paadyttiin tammoiseen ratkaisuun, etta han vaihtoi huonetta minun vanhan kamppiksen kanssa, koska meillakaan ei mennyt mitenkaan erityisen hyvin. Nyt asiat on hyvin, ja on ihan kiva ku on huoneessa joku jonka kanssa jutella. Eilen autoin hanta kirjottamaan esseeta, koska hanen kielitaitonsa ei ole mikaan maailman paras.

Taalla on selkeesti muutamia muoti-ilmioita, joita kaikki seuraavat. Yksi niista on Snapchat eli kannykkasovellus, jolla lahetetaan kuvia lahinna omasta naamasta. Kuvaan voi kirjottaa lyhyen viestin tai piirtaa. Myos videoita voi lahettaa. Kuvan avaamisen jalkeen sinulla on tyyliin 10 sekuntia aikaa katsoa kuvaa ja sitten se automaattisesti poistetaan. Naita naamakuvia sitten lahetellaan kaikille jatkuvalla syotolla.

Toinen muoti-ilmio liittyy lompakoihin. Taalla lahes kukaan ei kanna laukkua tai reppua mukanaan ellei ole menossa tunnille, vaan kaikilla on lompakot, joissa on rannehihna ja niita sitten raahataan mukana kaikkialle. Monissa lompakoissa on myos taskuja esim. kannykalle tai muille pikkutavaroille. Minakin paadyin sellaisen hankkimaan ja onhan se niin kateva...

Thanksgiving-lomalla eli 26.11.-1.12. suuntaan rajan pohjoispuolelle Kanadaan, tarkemmin Torontoon. Viela on taysin auki mita tuo matka tuo tullessaan, mutta sinne olisi tarkotus menna! Saattaa vahan palella, kun taalla etelassa lampotilat huitelevat vielakin kahenkymmenen kieppeilla... Olen vahan tylsa vaihtari, kun en ole reissannut juuri yhtaan. Muut vaihtarit kylla ovat kayneet jo vaikka ja missa, mutta en hirveasti pyori heidan kanssaan enaa, joten en ole halunnut lahtea mukaan. Aina voi matkustaa, mutta kuinka usein sita saa tilaisuuden elaa tavallista arkea jenkkiyliopistossa? Taman takia tanne tulin ja tasta omalla oudolla tavallani nautin.

Elama on kivaa, mutta joulukuu alkaa jo ahdistaa, kun tietoa tulevasta ei ole. Toita tai harjottelua olen yrittanyt loytaa, mutta toistaiseksi mitaan varmaa ei ole loytynyt. Tarkeampaa olisi kuitenkin nyt keskittya taalla oloon ja nauttia nyt kun viela voi!

Kuvia part 2

Valmiina tunnustamaan varia!

Ma naen tyhjan taistelukentan...

Warrioooors!

SLTC eli rakennus jossa mm. syodaan

Hmm... Tie

Suunnilleen talta nayttaa kampuksella

 

Galloway eli mun hall!

This can't last forever

Ihan sama miten paljon kaikki turhauttaa joskus ja tekisi mieli vaan hypata seuraavaan koneeseen takaisin Suomeen, olen onnellinen taalla ja mulla on edelleen suuri rauha siita, etta olen oikeassa paikassa.. Joulukuu tuntuu olevan liian pian, mutta ajatus siita, etta joudun lopulta jattamaan taman paikan auttaa nauttimaan entista enemman ja ottamaan kaiken irti joka hetkesta.

Elama on niin sulkeutunutta taalla. Hendrixin kupla. Ainut milla on valia on tama paikka ja ne noin 1400 opiskelijaa, jotka taalla asustavat. Vaikka valilla tuntuu, etta paa hajoaa kampukseen ja samoihin naamoihin, elama on myos hyvin yksinkertaista. Tee laksyt, syo, pelaa biljardia tai pingista, kay tunneilla, mene salille. Kavereita nakee tahtomattakin joka valissa. Kaikkialle on lyhyt matka. Tanaan soin viela aamupalaa 3 minuttia ennen tunnin alkua ja kerkesin silti. Laksyja voi menna tekemaan kirjastoon, pysya omassa huoneessa tai istua vaikka ulkona poydan aaressa. Kun ulkona paistaa aurinko ja lampotila huitelee melkein kolmessakymmenessa, se ei tunnu ollenkaan pahalta ajatukselta, vaikka suurin osa paikallisista viihtyykin paremmin ilmastoinnin viileydesta. Tiedan kuitenkin ettei kesa ja lampo jatku ikuisesti, joten haluan nauttia siitakin viela kun voin. Aamuisin pitaa jo kayttaa pitkia housuja, jos ei halua jaatya.

Laksyja on paljon. Paljon. Paljon. Alkaa kuitenkin tuntua normaalilta istua kirjan tai koneen aaressa nelja tuntia putkeen, joten sekaan ei enaa haittaa niin paljon. Laksyjen teko on myos tapa hengata ihmisten kanssa, vaikka sillon edistysta ei ehka tapahdukaan niin paljon. Myos kokeita on paljon. Holhoava opetus ahdistaa valilla, mutta toisaalta opiskelin kaksi vuotta yliopistossa joutumatta juurikaan edes ajattelemaan, joten kai tama tavallaan on hyva asia.

Futiksen kanssa kavi vahemman onnekkaasti. Koin etta tuli aika siirtya muihin asioihin. Pelasin melkein puoli kautta, mutta aika tuntui paljon pidemmalta. Joukkue antoi minulle paljon, ja uskon etta suurin osa noista asioista sailyy edelleen. "You're still part of the family."

Melkoista tajunnanvirtaa taas. Ehka siita avautuu jotain.

Enemman tai vahemman huonoja kuvia

Olen erittain laiska kuvaamaan. Tassa kuitenkin jotain kuvia, joita on tullut kannykalla otettua.

Pizza Wars - Kaupungin eri pizzeriat kilpailivat kuka saa olla Hendrixin pizzatoimittaja tana vuonna

Bussin ikkunasta jossain pain Arkansasia

Arkansasin ja Texasin rajalla

Shirttails! Freshmanien tanssikilpailu

Eraan joukkuelaisen kotitalon kuistilta

Mut pakotettiin ottamaan pedikyyri...

Unista porukkaa upouudessa pukkarissa

Kulttuurishokki

Tuo pelottava asia, jonka jokainen vaihtari joutuu kohtaamaan...
...tai sitten ei.

Pelkasin kulttuurishokkia etukateen, koska tiesin, etta se lamaannuttaisi minut kokonaan ja estaisi nauttimasta taalla olosta. Viime viikolla oli minun turhaumaviikko. Laksyja oli liikaa, matkustamista pelien perassa oli liikaa, puhuminen ei sujunut eika kiinnostanut yhtaan, vasytti, muiden puheenaiheet arsytti, ei tehnyt mieli sanoa "excuse me" aina kun kavelee alle metrin paasta toisesta ihmisesta jne jne. Yksinkertaisesti sanottuna kaikki arsytti. Tuota tunnetta kesti kuitenkin vain viikon, ja sitten paatin ryhdistaytya. Aloin tekstata kavereille ja pyytaa heita hengaamaan tai pelaamaan bilista tai syomaan. Paatin olla jurottamatta nurkassa vaan osallistuin keskusteluun tuntui se miten turhalta tahansa. Ja kummasti asiat sitten muuttuivat. Olen heti paljon laheisempi useamman ihmisen kanssa ja paljon paremmalla tuulella. Yhtakkia puhuminen sujuu huomattavasti paremmin kuin ennen ja sainpa eilen kommenttina, etta aksenttini on pikkuhiljaa katoamassa. Tein paatoksen olla reippaampi ja muuta se ei vaatinutkaan.

Varmasti turhautumisia tulee jatkossakin, mutta jotenkin luulen, etta viime viikko oli olevinaan "the kulttuurishokki". Tunne ei tosin liittynyt niinkaan kulttuuriin, vaan yksinkertaisesti vieraaseen paikkaan tottumiseen ja oman paikan loytamiseen. Olen kaynyt vastaavan tunnemyrskyn seka lukion etta yliopiston alussa, joten olen ehka oppinut kasittelemaan sita. Olen taalla vain yhden lukukauden, joten minulla ei ole varaa tuhlata sita murehtimiseen. En halua katua mitaan.

Katotaan joudunko perumaan sanani... :D

Redneck spotting

Niin paljon on ehtinyt tapahtua.

Olen ollut Hendrixissa nyt kaksi viikkoa. Tuntuu hassulta, etta niin vahan aikaa on vasta kulunut. Paikka tuntuu jo omalla tavallaan kodilta. Tuntuu itsestaanselvalta, etta olen taalla. Miten voisi olla mitaan muuta vaihtoehtoa? Se on maailman hienoin tunne. Olen oikeassa paikassa.

Ensimmaiset viikot ovat olleet taynna orientaatiota ja jalkapalloa. Ensimmaiset viisi paivaa tutustuttiin muiden vaihtareiden ja kv-opiskelijoiden kanssa ja orientoiduttiin yhdessa uuteen maahan. Sen jalkeen muut Freshmanit saapuivat paikalle ja varsinainen hypetysorientaatio alkoi. Me vaihtarit oltiin vahan laiskoja ja antisosiaalisia ja skipattiin varmaan yli puolet tapahtumista. Kiiretta on silti pitanyt ja vasta nyt koulun alettua alkavat paivat vahan rauhoittua. Toisaalta laksyja alkaa kasaantua jo nyt, joten se siita rauhallisuudesta...

Olen saanut kavereita lahinna muista vaihtareista ja jalkapallojoukkueesta. Satunnaisia ihmisia tunnen muitakin mm. orientation tripilta. Lahdimme noin parinkymmenen ihmisen joukolla jonnekin pain Etela-Missouria telttailemaan  ja melomaan. En ollut turhan innoissani telttailuosuudesta, mutta melominen oli hurjan hauskaa. Aluksi luulin, etta menisimme jotain tylsaa virratonta jarvea pitkin, mutta kyseessa olikin yllattavan haastava vuolas joki. Suurin osa kaatui jossain vaiheessa, mutta mina olin yksi harvoista, jotka kastuivat vain vapaaehtoisesti :D Reissussa huvittavinta oli se, etta kaikki muut joella olijat olivat niin selkeita redneckeja ettei mitaan rajaa. En tieda kuinka suvaittavaa on puhua heista niin, mutta ei voi mitaan! Olen osavaltoissa, joka on taynna redneckeja, mutta elan kuplassa nimelta Hendrix, jossa porukka on yleisesti ottaen melko open-minded ja ihan erilaista kuin kampuksen ulkopuolella.

Jalkapallo on vahan takkuillut loukkaantumisen ja kiukuttelevien jalkojen takia. Ensimmaiset paivat sain paljon kehuja ja olin in the starting eleven (!!), mutta sen jalkeen jalat alkoivat pettaa ja aikaa on vietetty lahinna penkin puolella ja kenttaa ympari holkaten. On turhauttavaa nahda muiden kehittyvan, mutta itse ei paase edes yrittamaan. Huomenna on ensimmainen peli Texasissa ja ylihuomenna toinen kotona. Vahan elattelen toiveita, etta paasisin pelaamaan jalkimmaisessa edes hetken, mutta saa nahda. Reissuun lahden kuitenkin, mika on tavallaan ihan kivaa.

Sunnuntaina oli muuten syntymapaivani. Hendrixin traditioihin kuuluu, etta synttarisankari heitetaan suihkulahteeseen, joten sinne lensin minakin. Lisaksi saat ruokalassa kakun ja keittiontadit ja kaikki ruokailijat laulavat sinulle. Hyvaa kakkua oli! Harmi vaan, etta olin neljas ihminen putkeen, jolle laulettiin :D

Molsk

 

Tallaista talla kertaa ja joskus taas lisaa.

Hetkiä hienoja

 

Niin hienoa kuin olikin seikkailla New Yorkissa, mikään matkailu ei voita sitä fiilistä, joka mulla tällä hetkellä on. Oon vihdoinkin Hendrixissä mun omassa dormissa ja yhtäkkiä ei tunnu yhtään vaikeelta pitää tätä paikkaa kotina seuraavat puoli vuotta. Tekee mieli vaan itkeä ilosta, eikä myöhästyneen lennon takia aiheutuneet viivästykset kiinnosta enää yhtään. Nyt on hyvä.

Mun dormi on aika vanha, niin kuin tyyliin kaikki rakennukset täällä, mutta huone on yllättävän iso. Täällä on oma hana ja kaks isoo peiliä ja kaks vaatekomeroa ja tietty sitten sängyt ja pöydät ja lipastot. Yhteisiä tiloja on sitten ainaski vessat, suihkut, keittiö, pesutupa ja jonkinlainen oleskelutila. Pesutuvassa on myös jättimäinen jääpalakone. Se on oikeesti ihan valtava! Täällä on toistaseks vielä tosi hiljasta, koska suurin osa muuttaa vasta ensi viikolla, joten ihan kiva saada asettua ihan rauhassa. Otan joskus enemmän kuvia kun on enemmän kuvattavaa ja kerron vähän tarkemmin, mutta tässä nyt vähän jotain ensitunnelmia.

Mm. petivaattet oli odottamassa

My bed!

Se keinuu!!!

Hetkiä hienoja on elämä pullollaan

Ei niistä riitä mitkään sanat kertomaan

Now you're in New York

Täällä sitä sitten ollaan.

Yritin lentokoneen ikkunasta kovasti tähyillä, millon näkyisi ensimmäiset pilvenpiirtäjät. Hymyilin kuin mikäkin idiootti kun näin kuuluisan skylinen koko laskeutumisen ajan. Vieressä istuvaa taisi töyssyinen laskeutuminen vähän pelottaa, mut mä olin sillä hetkellä ehkä maailman onnellisin ihminen. Onnellisuus vaihtui tosin aika äkkiä ärsytykseen kun piti jonottaa immigrationiin ja tuskailla metrolippujen kanssa ja raahata mahdollisimman epäkäytännölliseksi osoittautunutta laukkua.

New York on kyllä erikoinen kaupunki. Vähän otti mahanpohjasta kun nousin ensimmäistä kertaa metrosta Manhattanilla ja näin ympärillä pelkkiä pilvenpiirtäjiä. Times Squaren valomäärä oli myös melko hämmentävä. Mutta noin muuten ensivaikutelma on melko eurooppalainen eikä yhtään tunnu siltä, että olisi jenkeissä. Jatkuvasti ympärillä kuuluva ja näkyvä espanja ei ainakaan vähennä ei-amerikkalaista vaikutelmaa. Vielä on kuitenkin paljon nähtävää enkä todellakaan väitä, että kerkesin parin tunnin kävelyn aikana nähdä yhtään mitään :D

Pää on aikaerosta melkosen sekasin. Tietokoneen kello näyttää puoli viittä aamulla eli täällä se taitaa olla vasta puoli kymmenen illalla. Tavallaan väsyttää ihan älyttömästi, mutta toisaalta ei tässä mikään ihan mahoton kiire ole vielä nukkumaan.

Huomenna jatkuu taas seikkailu :)

Perus

In New York, concrete jungle where dreams are made, oh
There's nothing you can't do, now you're in New York
These streets will make you feel brand new
Big lights will inspire you, let's hear it for New York
New York, New York

Hu-hu-hu-hurjaa

Lähtöön jäljellä enää vajaa kolme päivää. Pakko myöntää, että jännittää. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että niin lyhyen ajan päästä olen taas Amerikassa enkä ihan heti tulossa takaisin. En itseasiassa edes tiedä milloin tulen takaisin, koska kevään suunnitelmat ovat vielä auki. Koko homma on jotenkin niin käsittämätöntä, että tuntuu ettei sitä vaan pysty ymmärtämään ennen kuin oikeasti on siellä. Tai ehkä kunnolla vasta muutaman viikon päästä.

Edessä siis aluksi noin neljä päivää Nykissä, jossa aion varmaan kävellä suu auki ja niskat jumissa ylöspäin katsomisesta koko ajan. Tarkotuksena olisi lähinnä pyöriä ympäriinsä ja ihmetellä kaupungin menoa. Näen myös todennäköisesti paria ihmistä, joista toinen on kaverini joka myöskin on aloittamassa vaihtoa ja toinen Hendrixiin tuleva brittivaihtari! Kiva saada seuraa, vaikka jälkimmäisen tyypin tapaaminen ehkä vähän jännittääkin.

Torstaina lennän sitten Arkansasiin Little Rockin lentokentälle ja sieltä sitten suuntaan kohti Conwayta. Perjantaina tapaan futisjoukkueen. Lauantaina on jo ensimmäiset reenit. Lisäksi ekoina päivinä on kv-opiskelijoille suunnattua orientaatiota, jonka aikataulusta en tiedä vielä mitään. Hirmu nopeasti kaikki tapahtuu ja varmaan olen ensimmäisten viikkojen jälkeen ihan poikki.

Olen yrittänyt pakata. Se tuntuu vaikealta. En tykkää pakata edes viikon reissuille, mutta nyt ihan oikeasti en pääse käsiksi melko pitkään aikaan mihinkään mitä en ota mukaan. Täytyy huomioida niin monta asiaa, ja vaikka olen yrittänyt tehdä listaa tarvittavista asioista, pelkään että unohdan jotain erittäin tärkeää. Toisaalta en halua ottaa liikaakaan tavaraa mukaan. Matkalaukun pakkaamisen lisäksi minun pitää pakata mahdollisimman tiiviisti myös ne tavarat, joita en ota mukaan. Huonettani kun pitää käyttää muuhunkin tarkoitukseen kuin minun tavaroiden säilömiseen. Ihmeesti sitä onkin ehtinyt parin kuukauden aikana levittäytymään.

Vähän tämmöistä tajunnanvirtaa taas. Ihan liian hämmentävää lähteä ihan oikeasti! :D

You better lose yourself in the music, the moment
You own it, you better never let it go
You only get one shot, do not miss your chance to blow
This opportunity comes once in a lifetime yo

Kuukausi vielä

Hurjaa miten nopeasti aika menee. Tälle kesälle oli paljon suunnitelmia ja tavoitteita, mutta lähtöpäivä lähenee kovaa vauhtia, ja tuntuu ettei kaikkea yksinkertaisesti ehdi tekemään. Jäljellä olevasta ajasta puolet olen leireillä, joten minulla on enää noin kaksi viikkoa aikaa nähdä ihmisiä, nauttia Suomesta ja valmistautua henkisesti lähtöön.

Vaikka olenkin haaveillut lähdöstä jo useita vuosia, se tuntuu silti pelottavalta ajatukselta. Suunnitelmissa kaikki menee aina täydellisesti ja on paljon kavereita ja aina paistaa aurinko ja aina riittää virtaa olla sosiaalinen ja aina on hyvällä tuulella eikä ikinä tule mitään ongelmia vastaan. Todellisuus tulee kuitenkin olemaan erilaista. On välillä hirveää tajuta, että niissä tilanteissa olen MINÄ. MINUN pitää selviytyä niistä. MINUN pitää olla sosiaalinen. MINUN pitää olla hyväntuulinen. Pelkään että jumiudun kielen kanssa totaalisesti. Pelkään että en löydä omaa kaveripiiriäni. Pelkään että löydän kaveripiirini, mutta en viihdy siinä ja tajuan sen vasta sitten kun alkaa olla liian myöhäistä sulautua toiseen porukkaan. Pelkään että kohta on joulukuu eikä minulla ole mitään hajua kevään kuvioista ja joudun palaamaan Suomeen. Että kaikki on ohi eikä minulla ole enää mitään mistä haaveilla. Että oli ihan kivaa, mutta meni jo.

Tiedän että on todella turhaa ja typerää pelätä etukäteen. Homma menee parhaiten, jos ei aseta itselleen liikaa paineita vaan elää tilanteen kerrallaan ja yrittää oppia kaikesta jotain. Osallistuu kaikkeen mahdolliseen eikä vain eristäydy huoneeseen. Se on vaan erittäin vaikeaa, kun ei halua mitään muuta niin paljon kuin että tästä tulisi mullistava syksy. Ei mikään ihan kiva, vaan oikeasti elämää muuttava.

Olen iloinen, että minulla on neljä päivää yksin New Yorkissa ennen kuin lennän Arkansasiin. Saan rauhassa selvitellä päätä ja vähän totuttautua maahan ja kieleen. Pahin "olen oikeasti täällä!!" -shokki jää Nykiin ja on ehkä hieman helpompaa aloittaa Hendrix-elämä.

On tää ihan liian pelottavaa. Huhhuh.

Your visa has been approved

Kävin keskiviikkona Helsingissä viisumihaastattelussa. Olin pelännyt ja stressanut sitä koko kevään, vaikka mitään järkevää syytä pelkoon ei ollutkaan. Jotenkin vaan onnistuin kehittelemään vaikka mitä kauhukuvia, joissa syystä tai toisesta en pääse edes haastatteluun asti tai saan hylkäävän päätöksen jonkun muotoseikan takia. Haastattelu oli kuitenkin ERITTÄIN lyhyt ja yksinkertainen. Keskustelu meni kutakuinkin näin:

So you're going for an exchange?
- Yes.
What will you study?
- Psychology.
Are you currently studying at a university?
- Yes.
Okay, here's a pamphlet about your rights as a student in the U.S. Your visa has been approved and you should get it in about a week.

Eli kuten kaikki muutkin viisumia hakeneet ovat blogeissaan kertoneet, haastattelussa ei ole mitään ihmeellistä eikä siitä kannata liikaa murehtia :) Pienenä vinkkinä ihmisille, että viisumiin tarvittavan kuvan voi ottaa myös itse. Otin omani itselaukaisimella vaatekaapin ovea vasten ja leikkasin oikean kokoiseksi travel.state.govista löytyvällä työkalulla. Helppoa ja halpaa!

Nyt kun viisumiasiakin on pois alta, jäljellä ei ole enää hirveästi paperisotaa ja byrokratiaa. Futiksen takia joudun vielä jonkin verran papereita lähettelemään ja käymään lääkärintarkastuksessa. Olen ostanut jo lennon New Yorkiin, mutta vielä pitäisi ostaa lippu New Yorkista Arkansasiin. Vietän Nykissä neljä päivää ennen kuin menen koululle, joten sitä reissua pitäisi nyt alkaa suunnitella ahkerasti ja varata majoitus ja kaikkea. Jännää on ja lähtö lähestyy hurjaa vauhtia!

Sain reilu viikko sitten pienen yllätyksen valmentajalta, nimittäin Hendrix Warriors -paidan! Edessä on tuo Warriorsin logo ja selässä lukee "Attitude makes the difference". Saatekirjeessä vihjattiin paidan olevan hyvä reenaamiseen ja nyt sitten lenkkeilen ympäri kyliä Hendrixiä edustaen!

Vähän teini kuva, mutta ei se mitään...

Warriors!

Pelasin koko lapsuuteni jalkapalloa, ja vaikka se onkin viime aikoina jäänyt vähemmälle, rakkaus lajiin on säilynyt. Olin salaa vähän haaveillut Hendrixin joukkueeseen liittymisestä, mutta olin ajatellut jättää kuitenkin väliin. Hämmennys oli melkoinen, kun sainkin Hendrixin naisten jalkapallojoukkueen valmentajalta sähköpostia. Hän kyseli haluaisinko kenties liittyä joukkueeseen. En mielestäni ollut missään maininnut pelanneeni, joten varmaan hän on vaan randomisti pommittanut tulevia vaihtareita. Pienen empimisen ja pohdinnan jälkeen päätin suostua.

Joukkueeseen liittyminen tuo kyllä niin monia mahtavia juttuja mukanaan. Tuskin olen kaikkia vielä edes ymmärtänyt. Ensinnäkin, saan kavereita! Paikallisia kavereita!! Kuulun johonkin muuhunkin ryhmään kuin vaihtareiden porukkaan! Minulla on heti ensimmäisistä päivistä lähtien lähes 30 ihmistä, joita tulen tiiviisti näkemään useita kertoja viikossa koko syksyn ajan. Varmasti sieltä löytyy omanhenkistä seuraa. Olen jo aikoja sitten päättänyt, että haluan välttää vain muiden vaihtareiden kanssa hengailun, ja tämä todellakin on loistava tapa tehdä se.

Toiseksi, pääsen reissaamaan! Osa peleistä on toisissa kaupungeissa ja jopa eri osavaltioissa, joten pääsen (ilmaiseksi heh) näkemään muutakin kuin Conwayn pikkukaupungin. Ja reissuihin liittyy tietysti myös sosiaalinen aspekti eli odotan innolla yhteisiä bussimatkoja :D

Kolmanneksi, saan paaaaaaaljon liikuntaa. Pelejä on paljon ja välillä peräkkäisinäkin päivinä ja harjoituksia todennäköisesti ainakin 3-4 kertaa viikossa. Uskon että ruoka kyllä maistuu koko syksyn ajan, joten mahtavaa että on joku pakottamassa vähän liikkumaankin. Ties vaikka vaihtarikilojen määrä olisikin negatiivinen eikä reilusti positiivinen niin kuin yleensä...

Nyt vaan hullu kuntokuuri käyntiin kesäksi. Valmentaja lupasi lähettää minulle postissa jotain fitness-tietoa. Kuulemma edessä on "healthy competition" peliajasta eli jos tulee elokuussa paikalle huonossa kunnossa ja valmistautumattomana, ei peleihin pääse mukaan ainakaan alkuun. Tavoitteenani on päästä ainakin penkille (sekin on jo saavutus!) ensimmäisessä pelissä, ja sitä kohti nyt tsempataan seuraavat kuukaudet.

Huippua :)

Welcome to Hendrix!

Sain muutama päivä sitten sähköpostia Hendrixin ISEP-koordinaattorilta. Oli aika jännää, koska jotenkin sitä ei vieläkään osaa sisäistää, että on menossa siihen nimenomaiseen yliopistoon ja sen ihmisen kanssa tulen tekemään yhteistyötä muutaman kuukauden päästä.

Sähköpostissa oli liitteenä Welcome Packet, jossa oli kaikenlaista tietoa kurssivalinnoista ja asunnoista ja terveysvaatimuksista. Suurin osa asioista hoidetaan vasta vähän kesämmällä, mutta oli kuitenkin kiva saada jotain tarkempaa tietoa tulevasta. Terveysjutut vähän ärsyttävät, kun joudun täyttämään kaikenmaailman kaavakkeita ja myös hankkimaan meningokokkirokotteen, joka on pakollinen kaikille asuntolassa asuville. Ehkä YTHS osaa auttaa...

Vielä odottelen ISEPiltä viisumin hakuun tarvittavia papereita. Toivottavasti tulevat pian, että saisin senkin pois alta. Vähän kyllä jännittää mennä viisumihaastatteluun konsulaattiin!

Huhtikuu lähenee loppuaan, joten pitää muistaa irtisanoa kämppä. Tuntuu pelottavalta luopua asunnosta, mutta kai se pitää pikkuhiljaa hyväksyä, että ihan oikeasti lähen alle neljän kuukauden päästä maailman toiselle puolelle.

Arkansas baby

Taas sai vähän nostella adrenaliinitasoja!

Elokuussa matka ei suuntaakaan Texasiin niin kuin alunperin oli suunnitelmissa, vaan naapuriosavaltio Arkansasiin. Siellä on Conway-niminen kaupunki, jossa Hendrix College tulee olemaan kotini neljän kuukauden ajan.

En ole ikinä käynyt Arkansasissa. En tiedä siitä mitään. En ole ikinä oikeastaan edes kuullut siitä mitään. Ainut asia, jonka yhdistän kyseiseen osavaltioon on "wooo pig sooie"-huuto, jonka senkin käyttötarkoitus on vähän auki. Seuraavat neljä kuukautta taitaa siis mennä lähinnä armottoman googlauksen parissa. Toisaalta tuntuu tosi hienolta mennä jonnekin, missä ei ole ikinä käynyt. Texasissa olen asunut ennenkin, joten siellä monet asiat ovat jokseenkin tuttuja. Vaikka Arkansas ei olekaan kaukana Texasista, siihen silti liittyy ihan erilainen fiilis, koska se on uutta.

Näin kertoo Wikipedia Arkansasista:

"Snowfall is infrequent"

"Perhaps the best-known piece of Arkansas's culture is the stereotype of its citizens as shiftless hillbillies."

"The historic failure to commit necessary funds and attention to education has resulted in an undereducated populace."

"... Hendrix College, one of the nation's top 100 liberal arts colleges, according to U.S. News & World Report."




Lippu on aika..öh.. kummallinen.






Olen kuitenkin hirmuisen iloinen ja tyytyväinen ja olen ihan varma, että oikeeseen paikkaan päädyin, vaikka se ei omia suunnitelmia ihan täysin vastannutkaan. Jeejee :)

Olikohan tässä mitään tolkkua :D Ehkä ei. Joskus vähemmän sekaisessa mielentilassa lisää!

Hakemuksia, hakemuksia

Olen tässä viimeiset pari kuukautta täytellyt varsinaisia hakulomakkeita. Minua oli etukäteen peloteltu valtavasta paperisodan määrästä, mutta yllättävän nopeasti kaikki olikin jo tehty. Työläin osio oli kurssien etsiminen ja "perustelukirjeiden" kirjoittaminen jokaisesta hakemukseen listatusta yliopistosta. Ensimmäisten hakukohteiden kohdalla olin tietysti motivoitunut, mutta loppupään yliopistoista alkoi olla hieman vaikea keksiä mitään järkevää sanottavaa; varsinkin kun en halunut käyttää jokaisessa kirjeessä täsmälleen samoja sanoja ja ilmaisuja.

Toinen tuskaisa osio on ollut suositusten saaminen. Kukaan yliopisto-opettaja ei tunne minua juuri yhtään, joten oli hieman kiusallista pyytää heitä suosittelemaan minua. Sain lopulta vaaditut kaksi opettajaa suostumaan, ja ihan hyvillä mielin he minua haastattelivat ja täyttivät lomakkeet, vaikka säätämistä olikin vähän puolin ja toisin.

Jouduin hakemusta varten käymään myös Helsingissä tekemässä TOEFL-kielitestin. Motivaatio testin tekemiseen ei ollut kovin korkea, sillä maksoin lystistä noin 200e ja tiesin jo etukäteen, että olisi erittäin epätodennäköistä, että en saisi tarpeeksi pisteitä. Tänään sain testitulokset, ja pisteitä tulikin 115/120 eli reilusti yli vaaditun 80.

Kävin tänään tulostamassa kaikki loput hakemukseen tarvittavat paperit ja hakemassa enkunkielisen opintosuoritusotteen. Oli hämmentävää lukea kirjeet vielä kerran läpi ja sitten vain uskaltaa painaa tulosta-nappia. Huomenna hämmennys on varmaan vielä suurempi, sillä käyn viemässä jäätävän hakemuspinkan ISEP-koordinaattorille. Maanantaina ne sitten postitetaan ISEP:n toimistoon Yhdysvaltoihin. Hakuaika päättyy 15.2., ja noin kahden kuukauden sisällä siitä pitäis tulla vahvistus, mihin yliopistoon elokuussa päädyn. Saa nähdä miten kärsivällisesti jaksan tällä kertaa odottaa. Nyt on tosin jo käytännössä varmaa, että jonnekin päin USA:a pääsen, joten jännitys ei ole ihan niin suuri kuin syksyllä. Olisi silti huikeaa päästä nimenomaan siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon... Homma ei kuitenkaan ole enää minun käsissäni, joten ei auta kuin odotella :)