torstai 11. heinäkuuta 2013

Kuukausi vielä

Hurjaa miten nopeasti aika menee. Tälle kesälle oli paljon suunnitelmia ja tavoitteita, mutta lähtöpäivä lähenee kovaa vauhtia, ja tuntuu ettei kaikkea yksinkertaisesti ehdi tekemään. Jäljellä olevasta ajasta puolet olen leireillä, joten minulla on enää noin kaksi viikkoa aikaa nähdä ihmisiä, nauttia Suomesta ja valmistautua henkisesti lähtöön.

Vaikka olenkin haaveillut lähdöstä jo useita vuosia, se tuntuu silti pelottavalta ajatukselta. Suunnitelmissa kaikki menee aina täydellisesti ja on paljon kavereita ja aina paistaa aurinko ja aina riittää virtaa olla sosiaalinen ja aina on hyvällä tuulella eikä ikinä tule mitään ongelmia vastaan. Todellisuus tulee kuitenkin olemaan erilaista. On välillä hirveää tajuta, että niissä tilanteissa olen MINÄ. MINUN pitää selviytyä niistä. MINUN pitää olla sosiaalinen. MINUN pitää olla hyväntuulinen. Pelkään että jumiudun kielen kanssa totaalisesti. Pelkään että en löydä omaa kaveripiiriäni. Pelkään että löydän kaveripiirini, mutta en viihdy siinä ja tajuan sen vasta sitten kun alkaa olla liian myöhäistä sulautua toiseen porukkaan. Pelkään että kohta on joulukuu eikä minulla ole mitään hajua kevään kuvioista ja joudun palaamaan Suomeen. Että kaikki on ohi eikä minulla ole enää mitään mistä haaveilla. Että oli ihan kivaa, mutta meni jo.

Tiedän että on todella turhaa ja typerää pelätä etukäteen. Homma menee parhaiten, jos ei aseta itselleen liikaa paineita vaan elää tilanteen kerrallaan ja yrittää oppia kaikesta jotain. Osallistuu kaikkeen mahdolliseen eikä vain eristäydy huoneeseen. Se on vaan erittäin vaikeaa, kun ei halua mitään muuta niin paljon kuin että tästä tulisi mullistava syksy. Ei mikään ihan kiva, vaan oikeasti elämää muuttava.

Olen iloinen, että minulla on neljä päivää yksin New Yorkissa ennen kuin lennän Arkansasiin. Saan rauhassa selvitellä päätä ja vähän totuttautua maahan ja kieleen. Pahin "olen oikeasti täällä!!" -shokki jää Nykiin ja on ehkä hieman helpompaa aloittaa Hendrix-elämä.

On tää ihan liian pelottavaa. Huhhuh.