sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Halloween

Tama viikko on mennyt melkolailla Halloweenia viettaen. Kaupoissa halloween-tuotteita on myyty varmaan jo syyskuusta lahtien, ja kampukselle koristeita alkoi ilmestya pari viikkoa ennen itse paivaa. Itse en jaksanut pahemmin panostaa, vaan lainasin kaverilta viikinkihattua ja se sai riittaa pukeutumiseksi. Viime viikolla henkilokunnan lapset kavivat trick or treat -kierroksella dormeissa. Oli aika suloista kun yleensa niin hiljainen asuntola oli taynna innokkaita lapsia, jotka asuissaan kavivat pyytamassa karkkia huoneista. Keskiviikkona oli Hendrixin oma Fear Factor eli osallistujat laitettiin syomaan kaikenlaisia alloja asioita. Itse en ainakaan pystyisi vetamaan kokonaista purkillista tabascoa (jenkkikokoinen purkki hei) tai makkarin ateriaa pirteloksi soseutettuna eli hyvin osallistujat kylla vetivat! Eraalla opiskelijalla oli varmaan yliopistouransa tahtihetki kun oksensi vahingossa Deanin (tyyppi joka vastaa kutakuinkin kaikesta ei-akateemisesta toiminnasta ja sen sujumisesta) paalle.

Tampereellakin vois laittaa Linnan seinaan roikkumaan tollasia
Halloween-paivana ruokala oli koristeltu ihan mielettoman hienosti. Kaikki ruokalan tadit olivat pukeutuneet ja ruoillakin oli paivaan sopivat nimet. Paikalla oli ennustaja, ja ikava kylla osa henkilokunnasta vaani ruokalassa varomattomia opiskelijoita ja saikytteli heita. Itsekin saatoin joutua uhriksi... Harmi etten muistanut ottaa kuvaa ruokalasta!

Myos opiskelijat ottivat ilon irti erikoisesta paivasta. Illalla joukko futisjoukkueen pelaajia kulki ympari kampusta samanlaisissa huppareissa ja maskit naamalla. He aina valitsivat uhrin, jonka piirittivat ja jota yksinkertaisesti vain tuijottivat. He yrittivat jarjestaa pienen shown ruokalassa, mutta ruokalan tadit keskeyttivat sen...
Creepyyyy
Syksy alkaa vahitellen tulla taallakin. On ollut outoa kun puut ovat olleet viela ihan vihreita, mutta ihan viime paivina ne ovat alkaneet kellastua. Lampotila alkaa olla viileampi eika t-paidalla parjaa oikeastaan missaan vaiheessa paivaa. Aamuisin saa todella palella, kun lukemat saattavat tippua lahemmas nollaa.

Muutama paiva sitten oli viela varsin vihreaa...
...lukuunottamatta yhta punaista puuta!
Vahitellen ruska kuitenkin iski tannekin
Jotkut puut nayttavat jo talta
Eilen kampukselle saapuivat Matt&Kim, joilta olen yhden biisin kuullut ennenkin, mutta muuten en heita sen kummemmin tiennyt. Ihan hyva meno keikalla oli, mutta liian kuuma ja liian ahdasta enka edes oikein pitanyt heidan musiikistaan, joten en loppuun asti jaanyt. Katotaan tuleeko heista nyt kuuluisia, silla Macklemore oli kampuksella viime vuonna ja nyt han on supersuosittu artisti ympari maailmaa.

Matt&Kim!