Lukukausi alkaa olla melkein ohi. Maanantaina on viela viimeinen tentti ja sen jalkeen seuraavan kerran tarvitseekin opiskella vasta syyskuussa. Ajattelin sen takia vahan kertoa, millaista on ollut opiskella taalla. En ole tainnut kursseistani muutenkaan puhua juuri yhtaan.
Kavin taalla siis nelja kurssia: Health Psychology, Psychological Assessment, German ja Health&Wellness. Jokainen kurssi on yhden creditin arvoinen, jonka pitaisi vastata kahdeksaa eurooppalaista opintopistetta. Kurssien vaatimassa tyomaarassa on kuitenkin ollut huimasti eroja. Health&Wellness on ollut ehka helpoin kurssi ikina, enka ole juurikaan aikaa kayttanyt sen parissa. Kurssilla kasitellyt asiat ovat olleet suunnilleen tasoa ylaasteen terveystieto, joten hirveasti ei ole tarvinnut aivoja kayttaa. Aivan painvastainen kokemus onkin sitten Health Psychologyn kanssa. Joka maanantai oli reading quiz, jota varten piti lukea about 30 sivua. Joka viikko piti lukea kaksi tutkimusartikkelia ja kirjottaa toisesta 1-2 sivun pituinen thought paper ja toisesta keksia keskustelukysymyksia. Lisaksi pitkin lukukautta piti valmistella Final Paperia, ja tentteja oli kolme. Lahes kaiken sen ajan, jota olen laksyja tehnyt, olen kayttanyt juuri taman kurssin hommien hoitamiseen. Vahan turhauttavaa, mutta kurssi oli mielenkiintoinen ja ainakin opin kirjoittamaan parempaa akateemista englantia!
Niinkuin varmaan kaikki suomalaiset vaihtarit sanovat, opetus muistutti aika paljon lukiota. Laksyja annettiin ja niiden tekemista valvottiin. Tunneilla olisi pitanyt osallistua, mutta ikina en ole tykannyt olla aanessa tunneilla enka sita nytkaan juuri yhtaan tehnyt. Saksan tunneilla osallistuin ihan kohtalaisesti tosin, kun opettaja aina kyseli kaikkea Suomesta. Opetettavat asiat eivat sinansa ole kovin vaikeita, mutta opettajat vaativat nippelitiedon oppimista ja sen sijaan etta kysymykset olisivat soveltavia, niissa haetaan jotain tiettya asiaa ja lausemuotoa, jolla opettaja on asian opettanut. Tuntui aika turhalta joutua opettelemaan psykologien etu- ja sukunimen, kun on tottunut opettelemaan pelkan sukunimen jos sitakaan. Lisaksi Psych Assessmentissa kysyttiin quizeissa taysin epaolennaisia asioita, kuten esimerkiksi mita hellittelynimea psykologi X kaytti testistaan (oikea vastaus My Baby...). Kysymyksilla kai lahinna kontrolloitiin, etta oli oikeasti lukenut annetun materiaalin.
Luulin etukateen, etta pitaisin tasta opetustyylista, koska opettajat ovat taalla nimenomaan opettamassa ja ovat motivoituneita auttamaan opiskelijoita myos tuntien ulkopuolella. Oli kylla hienoa, kun jokainen opettaja ties mun nimen, mutta loppujen lopuksi jatkuva holhoominen ja turhan tiedon opettelu ei sovi minulle yhtaan. Kaipaan akateemista vapautta ja sita etta otan itse vastuun omista opinnoistani. Hendrix on jenkkien mittapuullakin erittain kallis yksityiskoulu (lukuvuosi maksaa about 40 000 dollaria), ja opettajat ovat taalla kuulemma vaativampia kuin monissa muisssa kouluissa. Se saattoi siis vaikuttaa kokemukseeni, mutta luulen etta kokisin opetuksen muissakin yliopistoissa liian koulumaiseksi.
Koulun kalleuden takia taalla on erittain valikoitunutta porukkaa. Suurimmalla osalla on rikkaat vanhemmat, eivatka monet ole ikina kayneet itse toissa. Se on valilla aiheuttanut turhautumista, koska tuntuu etta monet taalla kuvittelevat olevansa niin aikuisia kun ovat collegessa ja "omillaan", mutta kauhistelevat ajatusta tyoelamasta ja kampuksen ulkopuolella asumisesta. Valilla on ollut vaikea loytaa vertaistukea, kun monet kavereista eivat yksinkertaisesti tieda yhtaan mitaan "oikeasta elamasta". En nyt vaita etta olen itsekaan mikaan superaikuinen viela, mutta moniin muihin verrattuna olen joutunut (saanut?) ottamaan paljon enemman vastuuta elamastani. Se on tavallaan hienoa, mutta turhauttavaa, kun tuntuu ettei kukaan ole lahellakaan samanlaista elamantilannetta.
Olen siis oppinut, etta jenkkiyliopisto ei ole minun paikkani, mutta olen viihtynyt taalla kuitenkin erittain hyvin ja on haikeaa, etta varsinainen vaihtoni paattyy pian. Odotin tata monta vuotta ja nyt se on kaytannossa ohi. Olen kuitenkin onnellinen etten joudu viela palaamaan kotiin. En olisi valmis siihen viela. Ikavoin kylla Suomea ja kavereitani, mutta nautin arjesta taalla enemman kuin Suomessa. Ja kevaalla pystyn oman asunnon (sain kalustetun yksion aivan harjoittelupaikan vieresta!) myota saamaan itsenaisyyteni takaisin, mutta olen kuitenkin vain puolen tunnin paassa Hendrixista. Luulen etta se tulee toimimaan aika hyvin, mutta sen nakee sitten.
Keskiviikkona suuntana Teksas ja lapsuudenmaisemat!
Aivan mahtava leffa btw!