Closure

Viimeiset paivat Conwayssa olivat vaikeita. Yritin nauttia viimeisista hetkista koko porukan kanssa, mutta mielessa oli vakisinkin se, etta pian kaikki muuttuisi ja joutuisi olemaan erossa ihmisista. Viikkoon mahtui paljon itkua mutta onneksi myos paljon naurua. Hyvastit olivat vaikeat, mutta se viimeinen joka vei minut lentokentalle oli kylla vaikein. Sen jalkeen ainut ajatus oli, etta haluan vaan akkia kotiin. Minulla oli kuitenkin edessa viela lento New Yorkiin, yo ja koko seuraava paiva siella ja sitten pitka lento Suomeen. Nykissa lahinna kavelin ympariinsa. Kaupunki tuntui paljon vahemman vaikuttavalta kuin elokuussa. Ihmispaljous ja aanet vain arsyttivat ja viihdyin vahan kauempana pahimmista turistirysista. Loysin saman kaupan josta ostin Converset elokuussa ja loysin sielta uudet rakkaat. Menin Central Parkiin istumaan samalle kivelle jossa istuin elokuussa pohtimassa millaista elama tulisi olemaan Arkansasissa. Toivoin hetken olevan jotenkin syvallinen, mutta mielessa oli silti vain artyneisyys ja surullisuus juuri sanotuista hyvasteista. Lopulta paasin lentokentalle. Lentoni oli peruttu ja jouduin viettamaan noin tunnin tulkaten suomalaiselle mummolle jolla oli ongelmia lippunsa kanssa eika juuri lainkaan kielitaitoa. Han oli erittain kiitollinen ja kyyneleet silmissa otti kadestani kiinni kun lopulta lahdimme eri suuntiin. Suomeen paasin seitseman tuntia aiottua myohemmin, mika sotki iltasuunnitelmat totaalisesti, mutta nyt olen kotona ja yritan sopeutua taas Suomi-elamaan. Vahan ristiriitaiset tunnelmat ja kovasti haluaisin takaisin, mutta ei auta. Odotan kuitenkin innolla kavereiden nakemista ja opintojen jatkamista, joten ehka tama tasta.

On the road

Lahes kaksi viikkoa on tullut oltua nyt reissussa. Takana on 10 osavaltiota, lahes 60 tuntia bussissa istumista ja paljon univelkaa, mutta myos hienoja kokemuksia ja paljon itsetutkiskelua. Istun talla hetkella hotellihuoneessa Kansas Cityssa ja huomenaamuna edessa on kahdeksan tunnin bussimatka takaisin Conwayhin. Tassa pieni kooste siita missa kaikkialla olen viime viikkoina pyorinyt!

Ensimmainen kohde oli siis Bristol, Tennessee. Vietin siella nelisen paivaa ystavani luona. Bristol on pieni kaupunki, mutta lahella olevat vuoret (ja kaverini kissat) hurmasivat minut totaalisesti.

Kuuluisa Appalachian Trail jonka patikoimiseen menisi noin puoli vuotta

Vuoriaa!!

Miau

Seuraavaksi suuntasin Nashvilleen, joka toimi lahinna levahdyspaikkana, koska matka Bristolista Chicagoon olisi muuten kestanyt suhteettoman kauan. Nashvillessa ei hirveasti nahtavaa tuntunut edes olevan vaan noin tunnissa kerkesin koluta downtownin paapiirteissaan lapi.

Downtown Nashville

Nashvillen jalkeen matka jatkui pohjoiseen kohti Chicagoa. Oli jannittavaa paasta pitkasta aikaa suurkaupunkiin. Tutustuin hostellissa saksalaiseen tyttoon, jonka kanssa kiertelin kaupunkia ja nahtavyyksia. Oli mukava saada juttuseuraa, koska yksin matkustaminen kay valilla vahan... noh, yksinaiseksi.

Pieni tytto isossa maailmassa

Kylla. Cupcake ATM.

Varpaat korkealla

Noin viiden paivan jalkeen piti jattaa Chicago ja suunnata Minneapoliksen kautta tanne Kansas Cityyn. Minneapolis oli vain paivavisiitti ihan vaan huvin vuoksi, jotta nakisin millaista meno on Minnesotassa. Jostain syysta pidin kaupungista erittain paljon. Ehka se tuntui tarpeeksi eurooppalaiselta plus etta skandinaaviset vaikutteet nakyivat kaikkialla! KC on lahinna vaan pysahdyspaikka, ettei matka takaisin Arkansasiin kay liian pitkaksi. Taalla ei hirveasti nahtavaa ollut, mutta oli mukavaa palata takaisin 30 asteen helteisiin kun Chicagossa sai palella 10 asteessa!

Minneapolis kaukaisuudessa

Downtownissa odottamassa junaa

Mall of America. Tietenkin sisalla on huvipuisto.

Tammoisia tarttui mukaan. Huomaa hinta...

Kansas City

USA!

Kai taa tytto on ihan onnellinen taalla

Paljon olisi kerrottavaa, mutta tuntuu etta viettaisin koko illan koneen aaressa jos yrittaisin kaiken kertoa. Ehka pitaa jattaa jotain tarinoita jaettavaksi sitten kun Suomeen palaan! 11 paivaa jaljella.

Last day

Tanaan oli viimeinen paiva harjottelua. Pomo sanoi etta saisin tehda mita haluan, joten vietin jonkun verran aikaa osastolla lasten kanssa ja lopun paivaa lahinna viimeistelin muita toita ja otin rennosti. Pomo halusi paivan paatteeksi luonnollisesti jutella ajastani siella ja keskustelusta jai erittain hyva mieli. Han antoi kehuja ja sanoi, etta minusta tulee varmasti hyva psykologi. Juttelimme myos vahan siita, miten on vaikeaa jattaa ystavat sitten kun palaan Suomeen. En itse ottanut aihetta esille, mutta jotenkin arvostin sita, etta han tiesi etta se varmasti tulee olemaan minulle vaikeaa. Sain lopuksi halauksen ja lahdin pois hymyillen ja onnellisena tasta mahdollisuudesta jonka sain. Opin hurjan paljon psykologin tyosta ja omista kyvyistani. Tiedan entistakin vahvemmin, etta olen oikealla alalla ja en malta odottaa valmistumista.

Huomenna lahto reissuun. Ensimmaisena on suuntana Bristol, Tennessee, jossa eras ystavani asuu. Olen hanen luonaan muutaman paivan, jonka jalkeen kohteena ovat Nashville, Chicago, Minneapolis, Kansas City ja lopuksi viela reiluksi viikoksi takaisin Conwayhin ennen kuin taytyy lentaa New Yorkin kautta kotiin. Huomisesta alkaen olen koditon, elan matkalaukusta ja kuljen bussilla ympari maata. Seuraavat kaksi viikkoa saattavat olla raskaat, mutta toivottavasti naen ja koen asioita, jotka tekevat niista sen arvoisia.

Pieniä asioita

Kesä on alkanut vihdoin saapua Arkansasiin. Viime viikolla saatiin palella sateessa ja 13 asteen lämpötiloissa mutta nyt on jo lähemmäs 30 astetta ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Puihinkin on vihdoin alkanut tulla lehtiä. Minun piti olla tänä viikonloppuna Little Rockissa jotta saisin pakattua ja hoidettua asioita ennen kuin lähden reissaamaan kahdem viikon päästä. Kaveri kuitenkin keksi että olisi hauska idea yllättää eräs ystäväni vain ilmestymällä Conwayhin kertomatta hänelle mitään. Niinpä löysin itseni puoli tuntia myöhemmin matkalla Hendrixiä kohti. Kaverin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen vaikka näimmr viimeksi maanantaina...

Olen miettinyt kaikkia pieniä asioita joita tulen ikävöimään. Kiinnyn hassuihin asioihin. Olen tottunut siihen miltä kaikki täällä näyttää, että Suomessa kaikki tulee varmasti näyttämään oudolta. Liikennemerkit, Walmart, kapeat jalkakäytävät joita kukaan ei käytä, halvat ravintolat, ihmisten kohteliaisuus... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Samalla on kuitenkin asioita joita en tule ikävöimään. Minulla on ikävä toimivaa joukkoliikennettä. Lisäksi tänään tuskailin shekkien kanssa. Olisin tarvinnut joko sosiaaliturvatunnuksen ja ajokortin tai paikallisen pankkitilin jotta olisin voinut saada rahani. Onneks ratkaisu lopulta löytyi mutta mahdollisimman hankalaksi täällä on jotkin asiat tehty. USA on paljon byrokraattisempi kuin Suomi.

Mutta just nyt on hyvä olla.

Haikeus

Kaiken hauskuuden keskella mielta painaa se, etta 7 viikon paasta olen taas Suomessa. Joidenkin kavereiden kanssa on paatetty, etta siita puhumista valtellaan, mutta monien muiden kanssa se tulee vaistamatta esille. Mistaan tulevaisuuden suunnitelmista ei voi puhua ilman sita tosiasiaa, etta pian kaikki muuttuu. Ajatus lahdosta tuntui vaikealta jo syksylla. Olin niin onnellinen kun sain tietaa etta saisinkin jaada. Nyt lahto on vaistamaton ja se on edessa suurimmalla osalla kavereistani. Ajatus Suomesta pelottaa. Olen niin tottunut elamaan taalla. En ole edes puhunut suomea melkein kuukauteen. Reverse culture shock pelottaa ja ahdistaa. Ensimmaiset paivat ja viikot kotona tulevat olemaan vaikeita. Kamalinta on se, etta joudun jattamaan kaikki ne ihanat ihmiset, joihin olen taalla tutustunut. Osaa heista tulen viela nakemaan joku paiva, mutta suurinta osaa todennakoisesti en. Ystavyys kuitenkin muuttuu pakostikin, kun on yhtakkia eri puolella maailmaa eri aikavyohykkeella ja Skype ja Facebook ovat ainut tapa kommunikoida. On vaikeaa luopua. Viela on aikaa, mutta paivat menevat nopeasti. Mutta toisaalta "if it's hard to say goodbye, it means you've done something right". Taytyy nauttia viela kun voi.

"Spring break"

Viime viikolla oli spring break. Minulla ei sellaista virallisesti edes ollut, mutta minulla oli harjottelua vain maanantaina ja tiistaina, joten suuntasin loppuviikoksi Conwayhin viihdyttamaan kampukselle jaaneita kavereitani. Alkuviikon en tehnyt mitaan kummempaa, mutta joskus on mukava vain viettaa aikaa kavereiden kanssa tekematta mitaan ihmeellista. Perjantaina osa vaihtareista tuli Las Vegasin matkaltaan takaisin, joten menimme paikallisen ravintolan trivia-iltaan ja VOITIMME ekaa kertaa ikina. Palkintona oli 50e lahjakortti kyseiseen paikkaan, joten jossain vaiheessa menemme kaikki yhdessa syomaan sinne. Lauantaina viisi meista meni Petit Jean vuorelle patikoimaan. Vuori on saanut nimensa ranskalaisen naisen mukaan, joka oli joutunut kihlattunsa hylkaamaksi koska tama halusi lahtea tutkimusmatkalle Amerikkaan. Nainen pukeutui pojaksi ja paasi kihlattunsa laivaan toihin. Hanta kutsuttiin nimella Petit Jean ("Little John"). Nainen kuitenkin sairastui jolloin huijaus paljastui ja hanet haudattiin kyseiselle vuorelle. Hauta on merkitty mutta unohdin ottaa siita kuvan! Vuorella on myos vesiputous, jonka taakse paasee kavelemaan! Taalla oli satanut pari edellista paivaa, joten vesiputous oli vuolaampi kuin yleensa.

On the top of the world

Ihmisia :)

Vesiputouksen takana

Sunnuntaina menimme jarvelle noin parinkymmenen kv-opiskelijan kanssa. Oli lammin paiva ja meilla oli viltteja, ruokaa ja erilaisia palloja. Pelasimme mm. lentopalloa, pesapalloa ja jalkapalloa, leikimme leikkikentalla, pelottelimme yhta vaihtaria kantamalla hanet melkeen jarveen ja juttelimme syvallisia. Oli rentouttava paiva ja olisin mielellani mennyt uimaan! Muistona jai punainen naama. Aurinkorasvan kaytto olisi suotavaa... Huomenna takaisin arkeen, vaikka minun arkeni yleensa aika lyhyt onkin. Saatan torstaina suunnata jo takaisin Conwayhin...

Good times

Tanaan Hendrixin International Club teki retken Little Rockiin, ja mina tietysti tuppauduin mukaan kun taalla kerta olin jo muutenkin. Ensin menimme trampoliinipuistoon. Olen siella kerran aiemminkin kaynyt (en muista kirjotinko siita sillon? Ehka.) ja se on siis kaytannossa halli jossa on hurja maara trampoliineja niin vaakatasossa kuin seinillakin. Lisaksi siella on dodgeball-kentta, foam pit (vaahtomuoviallas? :D) ja koriskoreja. Hurjan hauskaa oli, mutta paikat ovat sen jalkeen varmasti kipeina...

Sen jalkeen menimme Little Rockin keskustaan River Marketiin syomaan. Se on pieni kauppahallin tyyppinen paikka, jossa on erilaisia ravintoloita. Ostin kiinalaista ruokaa ja koska ulkona oli about 20 astetta lamminta, osa meista meni syomaan ulos auringonpaisteeseen. Lopuksi 5 meista meni patikoimaan Arkansasin toiseksi korkeimmalle vuorelle, Pinnacle Mountainille. Paatimme valita vaikeamman polun, joka oli kaytannossa kivelta toiselle kiipeamista lahes pystysuoraa rinnetta ylos. Paasimme ylos asti ja maisemat olivat huikeat!

Jyrkkaa oli

Perilla!

Little Adventures

Asun UAMS:n kampuksella, koska tama oli katevin vaihtoehto harjoitteluun menon kannalta. Alue ei kuitenkaan ole mikaan maailman paras ja valilla on turhauttanut olla ainut valkoihoinen, joka kavelee kadulla. Olin jo tyytynyt ja tottunut ajatukseen, etta ulkona kavelya pitaa vaan valttaa koko kevat eika lenkkeillessakaan kannata jaada maisemia ihailemaan. Olin aina vaan kulkenut paakatua, enka uskaltanut lahtea seikkailemaan naapurustoihin. VIRHE!

Eilen oli mahtava keli, joten en voinut vastustaa ulkona juoksemista. Paatin jattaa ankean paakadun ja lahtea sen sijaan kulkemaan tieta, jonka varrella naytti olevan suht hienoja taloja. Yhtakkia, ihan muutaman korttelin paassa, loysin loputtomasti taloja, jotka nayttivat kuuluvan suht hyvin toimeentuleville ihmisille. Loysin ihmisia lenkkeilyttamassa koiriaan. Loysin lapsiperheita. Loysin alueen, jossa en tunne itseani epanormaaliksi. Tanaan paatin jatkaa seikkailujani, ja loysin lisaa hienoja taloja. Loysin paljon liikkeita ja kauppoja ja loysin PUISTON! Se on kaytannossa jattimainen metsa, jossa kulkee polkuja ristiinrastiin. Paasin juoksemaan luontoon! Ja kaikki tama aivan asuntoni lahella. Se on ollut siella piilossa, koska en uskaltanut kokeilla onneani. Juoksin noin 50 minuuttia ja fiilis oli mahtava. Aurinko paistoi ja lampotila oli about 20 astetta. Pienia onnenhetkia.

Talvi(ko)

Surkeat kelit ovat iskeneet talla viikolla Arkansasiinkin. Lampotila huitelee nollan paikkeilla, ja taivaalta tulee kaikkea veden ja lumen valilta. Hendrixissa toimistot ovat kiinni ja tunnit peruttu riippuen opettajan halukkuudesta tulla kampuksella (esim. saksan opettaja joka asuu kampuksen vieressa on kuuluisa siita, ettei ikina peru tuntejaan). Kuulemma myos sahkot menivat poikki ja sen myota lammityslaitteetkaan eivat toimi, joten opiskelijat saavat palella "kylmassa" saassa. UAMS on myos ollut tavallista hiljaisempi, mutta psykiatriset osastot eivat huonon saan takia pysahdy, ja koska asun kampuksella, en voinut vaarallisen liikenteenkaan takia jaada pois toista tanaan. 

Suomessa olen tottunut siihen, etta jos maa on valkoinen, se on lunta. Taalla olen kuitenkin tormannyt sellaiseen ilmioon kuin jaasade. Ensimmaisen kerran kun nain maan valkoisena taalla, totesin kaverille, etta ulkona on lunta. Han katsoi minua kuin idioottia ja sanoi etta se on jaata. En ihan ymmartanyt miksi niiden valille pitaa tehda niin selva ero, kun eihan Suomessakaan niin tehda ja meilla on kuitenkin vahan enemman kokemusta talvesta... Mutta ajattelin asiaa enemman, ja tulin siihen lopputulokseen, etta en ole koskaan tormannyt Suomessa jaasateeseen. Se nayttaa samalta kuin pakastimessa oleva jaa eika ole pehmeaa niin kuin lumi. Autot peittyvat paksulla jaakerroksella, jonka irrottaminen onkin hankalampaa kuin tavallisen lumen ja jaan. Varsinkin kun suurimmalla osalla ihmisista ei yksinkertaisesti ole minkaanlaisia skrapoja...

Naissa kuvissa ei tuota ylla mainittua jaasadetta sinansa ole, mutta jaata kuitenkin! Tykkaan miten jaa tarttuu puihin ja kasveihin.

Edit: Pari paivaa myohemmin nayttaa jo talta!

Silence

Hiljaista on ollut blogissa viime aikoina, tiedetaan. Elama on vaan ollut niin taynna muutoksia ja sopeutumista, etta on tuntunut melkeinpa helpommalta valtella kaikesta kirjoittamista.

Joululoma oli aivan mahtava. Paasin nakemaan vanhoja tuttuja ja tapamaan uusia ja kaymaan San Antoniossa, Austinissa ja Dallasissa. Sain oman joulusukan ja useita lahjoja, jotka olivat kaikki positiivisia yllatyksia, mika on aika hyvin ottaen huomioon etta en ollut nahnyt niita ostaneita ihmisia kolmeen vuoteen. Ehka paras lahja oli puolen vuoden Netflix-jasenyys, joka on kylla ollut kovassa kaytossa!

Olen reilu kolme viikkoa asunut nyt Little Rockissa. On vaatinut totuttelua asua taas yksin ja olla kaupungissa, jossa en tunne ketaan. Onneksi olen joka viikonloppu kuitenkin nahnyt kavereita joko taalla tai Conwayssa. Kaytiin parin kaverin kanssa mm. trampoliinipuistossa, jossa oli kaytannossa siis valtava maara trampoliineja vierekkain, myos seinilla. Seuraavana paivana kavely oli vahan hankalaa... Iloinen yllatys Hendrix-visiitilla oli etta kulkukorttini toimii viela (koputan puuta...), joten paasen edelleen kulkemaan dormeissa ilman etta joku tulee avaamaan oven. Kortti saattaisi toimia myos kuntosalilla, koska kuulemma minut on jostain syysta edelleen listattu opiskelijaksi. Pitaa ehka kokeilla kun seuraavan kerran sinne menen...

Harjoittelupaikkaan olen erittain tyytyvainen. Toki minua kaytetaan paljon paperihommiin, joita kukaan muu ei ehdi/jaksa tehda, mutta olen oppinut paljon ja saanut myos paljon vastuuta. Olen mm. pisteyttanyt psykologisia testeja, havainnoinut lapsia ja istunut kokouksissa ottamassa muistiinpanoja psykologille. Olen paassyt seuraamaan (osallistumaan...) ryhmaterapiaan ja toimintaterapiaan, ja nahnyt kun lapselle on tehty alykkyystesti, joten olen saanut kaytannon tietoa siita, mita psykologialla voi tehda. Osaston lapset ovat ihania ja tykkaan viettaa aikaa heidan kanssaan.

Olen yrittanyt vahitellen loytaa jotain tyon ulkopuolista toimintaa Little Rockissa. Kavin viikonloppuna President Clintonin "kirjastossa" eli toisin sanoen museossa, jossa hehkutettiin miten hienoja ihmisia Clintonit ovat. Museossa oli myos valiaikainen nayttely, jossa oli tietoa vakoojista, terroristeista ja rasistisista jarjestoista. Siella oli mm. pala 9/11 lentokoneesta ja KKK:n kaapuja. Maanantaina paasin vihdoin toteuttamaan pitkaaikaisen haaveeni ja menin amerikkalaisen viittomakielen tunneille. Olen lenkkeillyt paikallisen kuurojen koulun ohi ja sunnuntai-iltana keksin, etta hehan saattaisivat tarjota ASL-kursseja. Kurssi oli alkanut jo pari viikkoa sitten, mutta opettaja ystavallisesti suostui ottamaan minut viela mukaan. Olen netissa jo opetellut aika paljon perusjuttuja, joten en sanastollisesti opinnut hirveasti ensimmaisella tunnilla, mutta kylla kadet tarisivat kun piti ensimmaista kertaa ikina viittoa syntymapaivansa muiden edessa.

Pikkuhiljaa alkaa siis elama taas luistamaan, vaikka vaikeita paivia on ollut. Mielenkiinnolla odotan mita kevat tuo tullessaan.