Haikeus

Kaiken hauskuuden keskella mielta painaa se, etta 7 viikon paasta olen taas Suomessa. Joidenkin kavereiden kanssa on paatetty, etta siita puhumista valtellaan, mutta monien muiden kanssa se tulee vaistamatta esille. Mistaan tulevaisuuden suunnitelmista ei voi puhua ilman sita tosiasiaa, etta pian kaikki muuttuu. Ajatus lahdosta tuntui vaikealta jo syksylla. Olin niin onnellinen kun sain tietaa etta saisinkin jaada. Nyt lahto on vaistamaton ja se on edessa suurimmalla osalla kavereistani. Ajatus Suomesta pelottaa. Olen niin tottunut elamaan taalla. En ole edes puhunut suomea melkein kuukauteen. Reverse culture shock pelottaa ja ahdistaa. Ensimmaiset paivat ja viikot kotona tulevat olemaan vaikeita. Kamalinta on se, etta joudun jattamaan kaikki ne ihanat ihmiset, joihin olen taalla tutustunut. Osaa heista tulen viela nakemaan joku paiva, mutta suurinta osaa todennakoisesti en. Ystavyys kuitenkin muuttuu pakostikin, kun on yhtakkia eri puolella maailmaa eri aikavyohykkeella ja Skype ja Facebook ovat ainut tapa kommunikoida. On vaikeaa luopua. Viela on aikaa, mutta paivat menevat nopeasti. Mutta toisaalta "if it's hard to say goodbye, it means you've done something right". Taytyy nauttia viela kun voi.