Closure

Viimeiset paivat Conwayssa olivat vaikeita. Yritin nauttia viimeisista hetkista koko porukan kanssa, mutta mielessa oli vakisinkin se, etta pian kaikki muuttuisi ja joutuisi olemaan erossa ihmisista. Viikkoon mahtui paljon itkua mutta onneksi myos paljon naurua. Hyvastit olivat vaikeat, mutta se viimeinen joka vei minut lentokentalle oli kylla vaikein. Sen jalkeen ainut ajatus oli, etta haluan vaan akkia kotiin. Minulla oli kuitenkin edessa viela lento New Yorkiin, yo ja koko seuraava paiva siella ja sitten pitka lento Suomeen. Nykissa lahinna kavelin ympariinsa. Kaupunki tuntui paljon vahemman vaikuttavalta kuin elokuussa. Ihmispaljous ja aanet vain arsyttivat ja viihdyin vahan kauempana pahimmista turistirysista. Loysin saman kaupan josta ostin Converset elokuussa ja loysin sielta uudet rakkaat. Menin Central Parkiin istumaan samalle kivelle jossa istuin elokuussa pohtimassa millaista elama tulisi olemaan Arkansasissa. Toivoin hetken olevan jotenkin syvallinen, mutta mielessa oli silti vain artyneisyys ja surullisuus juuri sanotuista hyvasteista. Lopulta paasin lentokentalle. Lentoni oli peruttu ja jouduin viettamaan noin tunnin tulkaten suomalaiselle mummolle jolla oli ongelmia lippunsa kanssa eika juuri lainkaan kielitaitoa. Han oli erittain kiitollinen ja kyyneleet silmissa otti kadestani kiinni kun lopulta lahdimme eri suuntiin. Suomeen paasin seitseman tuntia aiottua myohemmin, mika sotki iltasuunnitelmat totaalisesti, mutta nyt olen kotona ja yritan sopeutua taas Suomi-elamaan. Vahan ristiriitaiset tunnelmat ja kovasti haluaisin takaisin, mutta ei auta. Odotan kuitenkin innolla kavereiden nakemista ja opintojen jatkamista, joten ehka tama tasta.